Opetusta

TYYPILLISIÄ EKSYTYKSIÄ SEURAKUNNISSAMME

 

Johdanto

Kristuksen seurakunta on ollut aina erilaisten ajatusten ja virtausten kohteena. Raamatussa alkuseurakunta jakaantui yhtä hyvin niin judaisteihin, knostilaisiin kuin liberaaleihinkin, joten apostolit joutuivat jatkuvasti oikaisemaan vääriä käsityksiä ja oppeja. Kristittyjä ovat jakaneet myöskin kysymykset lopunajoista, suhteesta esivaltaan, aseisiin, ja naisen asemasta.

Seurakunta on kokenut meidän aikanamme erään suurimmista muutoksista ehkä siksi, että kaikki pääsevät nykyään median ja tiedotusvälineiden avulla kansainväliseen informaatiovirtaan. Useimmilla on internet, joten sieltä on helppo hankkia mitä tahansa tietoa. Tässä yhteydessä tavalliset seurakuntalaiset joutuvat vaaralle alttiiksi, jos he eivät itse lue Raamattua ja kuuntele kokeneempien varoituksia. Nykyseurakuntien pastorit eivät välttämättä edes tiedä millä sivustoilla heidän lampaansa vierailevat.

Haluan tehdä tässä eron harhaopin ja eksytyksen välillä. Lyhyesti sanottuna harhaoppia on Kristuksen kieltäminen Jumalan Poikana ja Hänen ristin työnsä mitätöiminen syntien sovituksena. Sen sijaan eksytys ei aina ole harhaoppinen käsitys, vaan se voi olla myös väärä korostus, joka kohdistuu sinänsä raamatulliseen asiaan. Paasto on raamatullinen asia, mutta jos paastoaa liikaa, voi kuolla nälkään. Seuraavat virtaukset ovat tulleet osaksi seurakuntiemme elämää niin, että ne uhkaavat tuhota sen aidon elämän, joka Kristukseen uskovalla seurakunnalla pyhityksen kautta normaalisti kuuluu olla.

  1. RAAMATUN KESKEISTÄ TOTUUTTA KRISTUKSEN RISTISTÄ JA PARANNUKSESTA EI ENÄÄ OPETETA

Tätä keskeistä totuutta parannuksen teon välttämättömyydestä ja Kristuksen ristin merkityksestä laiminlyödään yleisesti ja korvataan ne muilla aiheilla, jotka ovat muodikkaampia. Ihmisiä ei yleisesti kiinnosta oman sielunsa asioiden pohtiminen ja se näkyy myös laulujen sisällössä. Vanhat virret syntyivät aikoinaan nimenomaan ihmisen pelastuskysymyksen johdosta. Seurauksena tästä on kyvyttömyys erottaa pyhä ja epäpyhä toisistaan. Sellaiset synnit, mitä vielä muutama vuosikymmen olisi kavahdettu, on pikkuhiljaa hyväksytty. Näitä yleisesti ovat siveetön maailmallinen pukeutuminen, haureus, avioerot, alkoholin lisääntynyt käyttö ja jopa homoseksualismi. Oikeaa keskeistä totuutta on kuvattu myös sanoilla ”Veren evankeliumi”, ”Vanhanaikainen evankeliumi” ja ”Ristin evankeliumi”.

  1. IHMISET EIVÄT ITSE LUE RAAMATTUA JA SIKSI HEITÄ ON VAIKEAA OPETTAA

Raamattutuntien osuus on vähentynyt seurakuntien ohjelmistossa. Myös pääsaarnat eivät yleensä lisää Raamatun tietoa, vaan ovat eräänlaisia kehottavia puheita ja motivaatiosaarnoja. Kun Raamatun keskeisiä totuuksia opetetaan käyttäen kaikkia Raamatun tekstejä, hämmästyy kuulija, sillä hän ei ole koskaan kuullutkaan mitään sellaista. Nykyään seurakuntalaiset eivät itse lue Raamattua ja siksi heitä on yhä vaikeampaa opettaa. He eivät ole selvillä esimerkiksi Jumalan pyhyydestä ja kiivaudesta, joka ilmeni Israelin erämaavaelluksen aikana. Näin he luulevat, että Jumala on pelkästään rakkauden Jumala, joka ei riitele eikä suutu. Sanoma siitä, että suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin, saa heidät kauhistumaan, sillä he eivät ole lukeneet siitä juuri mitään. Samoin käy viimeisen tuomion kohdalla. Tuonela ja paratiisi, kadotus ja taivas ovat heille suorastaan vieraita käsitteitä. Osa kristityistä lukee vain Uutta Testamenttia, mutta Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa, joka on välttämätön hengelliseksi ravinnoksi. Voi tapahtua, että osa seurakuntalaisista nousee avoimesti vastarintaan, jos seurakunnassa aletaan puhua liian, lainausmerkeissä ”uskonnollista” tekstiä.

  1. RAAMATTUOPETUKSEN TILALLE OVAT TULLEET MUUT ASIAT

Vakavan ja syvällisen Raamatun opetuksen tilalle on tullut mm. taide sen eri muodoissaan. Tärkein on musiikki, showesitykset, muusikot ja heidän orkesterivierailunsa. Värivalot, ja savukoneet luovat maailman rock-konsertin kaltaista tunnelmaa. Muusikoita haastatellaan ja heidän tuotantoaan pidetään tärkeänä. Draama ja näytelmät sekä muunlaiset ihmisten taidoilla aikaansaatavat esitykset tulevat tärkeiksi. Draamaa voi käyttää evankelioinnissa sinänsä, mutta kulttuuri voi varastaa Kristukselta Hänen paikkansa seurakunnan päänä. Maailman kulttuuri saa kristillisen muodon ja niinpä alkaa esiintyä seurakunnissa kulttuurihenkilöitä ja ajattelijoita, joilla ei ole veren evankeliumia tuotavanaan. Politiikka, vaikka sekin kuuluu kristityn vastuualueisiin muualla, voi tulla seurakuntiin niin, että se vie Kristukselta päähuomion.

Suuret massatapahtumat, joihin kootaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, kiinnittävät ihmisten huomion ja niihin ihmisiä kutsutaan suurten tunnettujen nimien voimalla sekä muilla houkuttimilla. Suosikkipuhujat ja moderni musiikki eivät aiheuta syyllisyyttä ja synnin tuntoa. Seurakuntien toimintaa kehitetään ohjelmalliseksi, koska Jumala puuttuu ja ihmisten sydänten tyhjyyttä täytyy yrittää täyttää jollakin. Maailmasta vaikutteita saanut nuorisomusiikki huumaa nuoremmat mukaansa ja harhauttaa heidät todellisesta Jumalan etsimisestä. Luullaan aivan yleisesti, että jos maailman rock – tai popmusiikkiin vaihdetaan kristilliset sanat, se on seurakuntaan sopivaa musiikkia. Totuus on kuitenkin se, ettei kevytmielinen, saastainen ja sielua särkevä musiikki palvele missään yhteydessä Jumalan tarkoitusta, vaikka siihen olisi pantu hengelliset sanat.

Kristityt nostavat esille uskoon tulleita julkkiksia kuten missejä ja urheilijoita. Kuitenkin he ovat niitä, joiden tulisi olla huomaamattomia ja käyttää aikansa Raamatun opiskeluun ja antaa toisten opettaa itseään. Nyt heistä tehdään vetonauloja, jotta saataisiin kokouksiin lisää väkeä. Se johtaa käsitykseen, että julkisuus on jotenkin tärkeää. En usko, että kukaan Raamatun apostoli tai Kristus olisi käyttänyt tällaista menetelmää. Seurakuntiin on pesiytynyt maailmasta tuttu tähti- ja fanituskulttuuri, jossa kuljetaan kuuluisuuksien perässä. Näin on luotu epäjumalia seurakunnan sisälle ja kristittyjen keskuuteen.

  1. KRISTINUSKOLLE VIERAAT UUDET OPIT OVAT TULLEET SEURAKUNTIIN

Seurakuntien koon kasvattamiseksi on luotu uusia kasvuideologeja. Sinänsä ei ole pahasta kehittää solu- ja kotiseurakuntatoimintaa. Niin sanottu ”Seurakunnan kasvu” (Church growth) sisältää kuitenkin trendejä, joilla minkä tahansa kirkkokunnan uusien seurakuntien istutusta edistetään keskittymällä niiden sosiaaliseen luonteeseen, ikärakenteeseen ja kulttuuriseen viitekehykseen. Koska seurakunnat näyttävät vanhanaikaisilta ja ne puhuvat uskonnollisin termein, joita muut eivät tunne, niitä on ruvettu uudistamaan. Kynnystä tulla kristilliseen seurakuntaan on ruvettu madaltamaan kaikin mahdollisin keinoin.

Bisneshallintomalli ja johtajuuskoulutukset (Leadership)

Aikamme tunnetuimpia uuden johtajuuskäsitteen luojista on Rick Warren, joka kirjoissaan ”Purpose Driven Life” ja ”Purpose Driven Church” on luonut pohjaa uudelle ajattelulle. Hän pitää elämänsä tärkeimpänä vaikuttajana Peter Druckeria, joka on itävaltalaissyntyinen taloustieteilijä ja johtajuuskouluttaja. Yhdessä he ovat luoneet ns. ”Megaseurakunta”-konseptin, joilla kristittyjen valtavan suuret ja massiiviset yhteisöt alkavat vaikuttaa yhteiskuntaan, hyväntekeväisyyteen, moraaliin, politiikkaan ja ympäristöasioihin. Näitä megaseurakuntia johdetaan samoin kuin liikeyrityksiä. Peter Drucker ei ole uskovainen kristitty, mutta silti hänen näkemyksensä on muovannut kymmenien tuhansien kristittyjen ja pastorien seurakuntaelämää. Rick Warrenilla on itsellään 8000 jäsenen Saddleback Church –megaseurakunta Lake Forestissa USA:ssa ja hän saarnaa median kautta miljoonille kuten muutkin suuret johtajat. Megaseurakuntia on syntynyt ympäri maailmaa muuallakin useita ja yksi niistä on Joel Osteenin 45 000 jäsenen Lakewood Church Houstonissa Texasissa. Opetus on lähes pelkästään positiivista kehotuspuhetta ilman parannusta synnistä.

Etsijäystävällinen (Seeker Sensitive) seurakunta

Bill Hybelsin Willow Creek Church Chicagossa USA:ssa muovattiin sellaiseksi, jotta ulkopuolisia kirkottomia ihmisiä tulisi helpommin toimintaan mukaan. Saarnan pituus lyhennettiin 15 minuuttiin ja luovuttiin käyttämästä uskonnollisia termejä, joita ulkopuoliset eivät ymmärrä. Bill Hybels kuten Rick Warrenkin on tunnettu leadership-koulutuksista, joissa pyritään siihen, että seurakuntien kasvu asetetaan etusijalle. Näin luotetaan enemmän ihmisen ymmärrykseen kuin Jumalan sanaan, joka jakaa ihmisiä kahteen joukkoon.

Postmoderni seurakunta (Emergent Church)

Kaikki edellä mainitut toimenpiteet ovat syntyneet siitä tosiasiasta, että nykyinen evoluutioteoriaan uskova postmoderni sukupolvi on kadottanut uskonsa ehdottomiin absoluuttisiin arvoihin. Sen arvot ovat suhteellisia ja kyseenalaistettavissa. Postmoderni ihminen antaa suuren merkityksen subjektiiviselle kokemukselle, omille tunteille ja itsenäiselle päättämisen vapaudelle. Jokainen saa uskoa niin kuin haluaa ja näkee hyväksi. Kaikki uskonnot johtavat taivaaseen, jos sellainen on olemassa, ja maailmanrauha voidaan saavuttaa uskonnollisella suvaitsevaisuudella.

Rick Warrenin ja Bill Hybelsin ja tuhansien muiden kristittyjen vastauksena on syntynyt ns ”postmoderni seurakunta” tai ”nouseva seurakunta” (Emergent Church) –malli, jonka tarkoituksena on tavoittaa tuo suhteellisiin arvoihin uskova sukupolvi. Alkuperäinen ajatus monilla tällaisilla seurakunnilla on itse olla arvoiltaan konservatiivinen Raamatullinen seurakunta, jolla on absoluuttiset arvot, mutta kuitenkin modernin sukupolven ulkonainen käyttäytymistapa. Tästä syystä nuorisomusiikki on nostettu voimakkaasti esille ja nuorten aikuisten massatapahtumat tulleet muotiin. Tunnetuimpia tällaisia on Hillsong –liike Australiassa, jonka myynti ja tunnettavuus ovat kasvaneet suuresti. Se on panostanut suuria summia sähköiseen musiikkiin ja suuriin show-tapahtumiin.

Kuitenkin postmodernien seurakuntien pysyminen absoluuttisissa arvoissa on osoittautunut vaikeaksi. Havaintojen mukaan niistä kaikista sadoista ja ehkä tuhansista seurakunnista ainoastaan vähemmistö on pysynyt Raamatun arvoissa kun taas enemmistö on mukautunut maailmallisiin arvokäsityksiin. Kun kuunnellaan sellaisia julistajia kuin Joel Osteen, Hillsongin Brian Houstonia tai Joyce Meyeriä, on kyseessä enemmän ns motivaatiokoulutus kuin evankeliumin saarna. Joel Osteenin ja Brian Houstonin puheessa ei ilmene sanaa synti, parannus ja katumus, vaan puhutaan ”näystä”, ”Jumala tekee suuria”, ”Sinun parhaastasi” yms. Niinpä on käynyt, että Hillsongin New Yorkin osaston ylistyksen johtajaksi päätyi kaksi homoseksuaalia. Sittemmin heidät on hyllytetty.

Hyperarmo (Hypergrace)

Hyperarmo-opetus on viime vuosikymmeninä vallannut alaa postmodernissa emergent-liikkeessä ja tavoittanut erityisesti nuoria. Tämä oppi on suoranaista eksytystä sen väittäessä, että kun uskomme Jeesukseen, minkäänlaista katumusta ja parannusta synnistä ei enää tarvita. Heidän näkemyksensä mukaan Jumalan käskyt ja laki ei koske enää uskovaisia. Jeesus ja apostolit eivät milloinkaan opettaneet, että parannusta ei tarvita. Uskovien tulee tutkia sydäntään, ovatko he uskossa vai eivät. Taivaaseen ei päästä sillä, että tunnustetaan Jeesuksen nimeä, mutta ei tehdä parannusta. Jeesus sanoi, että ei jokainen joka sanoo Hänelle ”Herra, Herra” pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee Hänen taivaallisen Isänsä tahdon Matt 7:21.

Mietiskelyrukous (Contemplative prayer, ”Temppeli”rukous) ja mystiikka

Itämaisesta transkendenttisesta mietiskelystä ja filosofiasta vaikutteita saanut kristillinen mietiskelyrukous pyrkii elävöittämään kristillistä rukouselämää sotkien sen raamatullista pohjaa. Katolinen mystiikka ja itämaiset tavat ovat johtaneet joissakin kirkoissa mystisiin menoihin, jotka kiinnostavat myös karismaatikkoja. Kyseessä on mielen ja tajunnan avaaminen pahoille hengille. Kristillinen jooga on levinnyt laajalti. Vaara syntyy siinä, että tarpeettomia itämaisia aineksia liitetään kristilliseen elämään luullen että se on vaaratonta.

Krislam (Chrislam)

1970 –luvulla Nigeriassa alkoi pyrkimys luoda uusi uskonto, joka olisi yhdistelmä kristinuskoa ja islamia. Rick Warren puhui islamilaisessa maailmankonferenssissa 2009 ja hänet yhdistettiin krislamin levittämiseen. Vaikka hän itse sen kielsikin, krislam alkoi levitä USA:ssa nopeasti. Jossain vaiheessa on mahdollista, että se tulee Eurooppaankin.

 

Uskontojen synkretismi

Krislam on esimerkki uskontojen sekoittumisesta eli synkretismistä. Karismaatikot ovat uskonliikkeen (Word of Faith) tunnetuimman johtajan, Kenneth Copelandin johdolla lähestyneet katolista kirkkoa ja paavia. Paavi Fansiskuksen dialogi muslimien ja toisaalta protestanttien kanssa voi tarkoittaa tulevaisuudessa uuden maailman uskonnon syntymistä.

  1. KARISMAATTISET YLILYÖNNIT

Pyhän Hengen toimintaa ja karismaattisuutta ihmeinä sekä spontaaneina ilmiöinä on aina ollut alkuseurakunnan ajoista lähtien. Raamatullisina kristittyinä me hyväksymme armolahjat ja pyrimme harjoittamaan niitä raittiisti. Tapahtuu kuitenkin ylilyöntejä haitallisen opetuksen johdosta, jossa ylikorostetaan jotakin armolahjoihin liittyvää asiaa. Eräs tällainen on hurmos. Raamattu mainitsee hurmoksen joissakin kohdin kuten Danielilla, Pietarilla ja Johanneksella, jonka aikana he näkivät näkyjä. Kuitenkin hurmoksesta, riehumisesta ja huutelusta tulee helposti ongelma liioittelun tähden. Ihmisen sielu hullaantuu, mutta kyseessä ei välttämättä ole Pyhä Henki. Seurauksena on eksytys. Se mikä kirkastaa Kristusta on sopivaa seurakunnassa. Paavali sanookin, että jos kielillä puhutaan, se tulisi selittää, jotta ihmiset voisivat rakentua ymmärrykseltään. Seurakunnan tulisi kokoontua hyvässä järjestyksessä, eikä villiintyä.

Suurinta vahinkoa aiheuttaa se, että jos joku ei parane rukoiltaessa tai ei halua hyppiä tai riehua muiden mukana, katsotaan, että hänellä ei ole uskoa. Häntä pidetään negatiivisena. Totuus ihmeistä on se, että niitä voi tapahtua vain jos Jumala vaikuttaa ne. Hänen kirjoitetun sanansa (Logos) mukaan ihmeet seuraavat niitä jotka uskovat. Mutta koska ihmiset eivät voi tehdä ihmeitä, ne tapahtuvat Jumalan ilmestyssanan (Rhema) vaikutuksesta silloin kuin Jumala näkee hyväksi. Niitä ei pidä keinotekoisesti yrittää saada aikaan.

Herätys

Koska monet ovat rukoilleet herätystä ja Raamatussa Joelin kirjassa puhutaan siitä, että lopun aikana Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle, syntyy myös niiden epäraittiita jäljitelmiä. Yleinen väärinkäsitys herätyksen suhteen on se, että sen katsotaan lisäävän väkeä seurakuntiin ja lisäävän juhlintaa. Tämä johtaa innostuneeseen odotukseen, jossa pelätään, että ei vain jäätäisi pois herätysjunasta. Herätys merkitsee kuitenkin synnin unessa nukkuvan seurakunnan ravistelua parannussaarnalla ja sillä sinänsä ei ole mitään tekemistä juhlinnan kanssa. Päinvastoin se on monelle itkun asia kun pelastusvarmuus on mennyt. Tässä mielessä herätys on kuitenkin parasta mitä meille voi tapahtua.

  1. KRISTUS VAIHTUU UUSIIN APOSTOLEIHIN JA VÄÄRIIN KRISTUKSIIN

1800-luvun puolivälissä alettiin saarnata viisitahoisen viran Ef 4:11 palauttamista takaisin seurakunnalle, joka oli menettänyt sen historian vuosisatojen aikana. Alettiin uskoa, että Raamatun kaltaisten uusien apostolien ja profeettojen tulee ilmestyä valmistamaan seurakunta Kristuksen tulemukseen. Ikävä kyllä se johti myös Jehovan todistajien ja Mormonien liikkeiden syntyyn, koska tuli uusia apostoleja, jotka saivat vallan määritellä pelastavan uskon uudestaan. Apostolinen liike jatkui kuitenkin välillä vaimentuen, kunnes sen nosti Peter C Wagner esille 1990-luvulla. Hän halusi, että kristillisellä opilla varustetut uudet apostolit ottavat johtajuuden käsiinsä koko maailmassa. Syntyi NAR (New Apostolic Reformation), jonka tavoitteena on saada maailmanvalta ennen Kristuksen tulemusta. Sen kanssa on samanlaista ideologiaa harjoittavia liikkeitä kuten Kingdom now, Joel`s Army, Elia`s generation yms. Seitsemän vuoren hallintaoppi (Seven Mountains Mandate) merkitsee, että kristityt ottavat yhteiskunnat haltuunsa niiden ydintoiminta-alueiden kautta. Niitä vuoria eli ydintoimintoja ovat koulutus, liike-elämä, perhe, media, uskonto, taide, viihdeteollisuus ja hallinto.

Raamattu ei opeta, että uskovat voisivat ”valloittaa maan” ennen Kristuksen tulemusta, vaan että maailma on paholaisen vallassa. Maan päällä tulee hallitsemaan antikristillinen hallinto ja kristityt tulevat vainotuiksi. Vasta sitten tulee Kristus.

Kristilliseen elämään on tullut tapa palvoa suuria saarnaajia ja apostoleja. Heitä seurataan mediassa ja heitä toivotaan seurakuntaan vieraiksi. Massatapahtumista tehdään keskeistä sisältöä kristityille, kun sen pitäisi olla Kristus.

  1. MENESTYSTEOLOGIA

Viimeisen 40 vuoden aikana uskoa korostavan liikkeen piirissä alettiin korostaa terveyttä, ihmeparantumisia sekä taloudellista menestystä. Näihin löytyy Raamatusta perusteita Jumalan siunauksista niille, jotka ovat Hänelle kuuliaisia. Koko Raamatun opetus on kuitenkin sellainen, että Jumalalta voi tulla niin taloudellista menestystä kuin köyhyyttäkin, niin terveyttä kuin joskus sairauttakin. On totta, että ihmiskunnan ensi hetkistä alkaen kuolema, sairaus ja köyhyys liittyvät syntiinlankeemuksen yhteyteen. Mutta kun otamme Jeesuksen vastaan pelastajanamme ja tulemme uskoon, kuitenkaan fyysinen kuolema ei katoa. Samaten sairauttakin voi olla, eikä talousasioissa aina mene hyvin. Itse asiassa Jaakob sanoi, että Jumala suoranaisesti valitsi köyhät uskomaan evankeliumin.

Sellainen opetus, jonka mukaan sairaudesta ja köyhyydestä tulee päästä eroon, on yksipuolista. Jumala kyllä kasvattaa niiden kautta meitä turvaamaan itseensä. Jos kristityn ajatukset keskittyvät jatkuvasti vain rahaan ja terveyteen, hän on vaarassa menettää oleellisen elämässään, eli riippuvuuden Kristuksesta.

Satelliittiteknologia on nostanut useita suuria ja tunnettuja TV-evankelistoja. TV-lähetykset ovat kalliita ja niinpä kristityiltä kerätään rahaa vetoamalla Raamatun kymmenysopetukseen juutalaisille sekä julistamalla Paavalilta tuttua kylvämis- ja leikkaamissanomaa. Mutta kun näitä julistajia kuuntelee, Jeesuksen ristin evankeliumille ei aina jää tilaa, vaan opetus keskittyy antamiseen. Kun kylvät meidän organisaatioomme, Jumala palkitsee sinut. Moni pettyy ja tulee viedyksi harhaan. TV-saarnaajat ovat myös keränneet huomattavia omaisuuksia itselleen. En väitä, että kaikki olisi tapahtunut laittomasti tai väärin, mutta seuraavassa on lista 15 vauraimmasta TV-saarnaajasta ja heidän omaisuudestaan:

  1. Kenneth Copeland 760 milj dollaria
  2. Pat Robertson 100 milj dollaria
  3. Benny Hinn 42 milj dollaria
  4. Joel Osteen 40 milj dollaria
  5. Creflo Dollar 27 milj dollaria
  6. Billy Graham 25 milj dollaria
  7. Rick Warren 25 milj dollaria
  8. Bishop T.D.Jakes 18 milj dollaria
  9. Juanita Bynum 10 milj dollaria
  10. Joyce Meyer 8 milj dollaria
  11. Rev John Hagee 5 milj dollaria
  12. Paula White 5 milj dollaria
  13. Bishop Eddie Long 5 milj dollaria
  14. Bishop Noel Jones 5 milj dollaria
  15. Louis Farrakhan 3 milj dollaria

Kristityillä on paljon kalliita hankkeita, joita vetävät suuret johtajat. He puhuvat näystänsä, mutta eivät useinkaan keskeistä sanomaa syntiä vastaan. Sinisilmäiset kristityt antavat rahaa säännöllisesti suuruudenhulluihin hankkeisiin. Suurten johtajien kulut ovat loputtomia ja he lupaavat siunausta, mutta se on paljolti huijausta. On sattunut, että luvataan kuolemansairaille, että kun he kylvävät evankelistan palvelustyöhön, he saavat niittää satoa. Parantumisen toivossa sairaat jättävät lääkkeet pois, maksavat kiihkomieliselle evankelistalle kunnon lahjoituksen ja sitten kuolevat. Eräs USA:n senaattori on tehnyt tutkimuksia näitä ilmiöitä ja huomannut, että TV-saarnaajat elävät itse loisteliaasti ja kerjäävät rahaa köyhemmiltä. Hänen näkemyksensä mukaan rahat on heitetty kankkulan kaivoon. Sanottakoon tässä että tietenkin on mahdollista, että rikastuneet saarnaajat antavat myös hyväntekeväisyyteen. Emme voi tuomita ketään vain sen perusteella, että hänellä on omaisuutta. Paavali kuitenkin sanoo: ”kun meillä on elatus ja vaatteet, tyytykäämme niihin” 1 Tim 6:8.

Mihin sitten meidän tulisi antaa rahaa?

Alkuseurakunta auttoi omia köyhimpiä seurakuntalaisiaan ja toisekseen he maksoivat sanan opetuksesta. Mitään rukoushuoneita ei ollut eikä sellaisia kustannettu. Ensimmäiset rukoustilat rakennettiin vasta 200 –luvulla. Sitä ennen kokoonnuttiin vain kodeissa. Köyhillä ei ollut rahaa sen enempään. Kuitenkin evankeliumi levisi nopeasti ja oli herätystä.

  1. SYNTI HYVÄKSYTÄÄN SEURAKUNNISSA

Näiden kaikkien tekijöiden johdosta synti eri muodoissaan on hyväksytty seurakuntiin sisälle. Koska keskeinen sanoma Kristuksen rististä ja parannuksen teosta on jäänyt pois julistajien ohjelmasta, kristityistä on tullut heikkoja ja varomattomia synnin suhteen. Maailman viettelykset tuntuvat luonnollisilta ja synnissä ei nähdä mitään pahaa. Seurakunta haluaa olla suvaitsevainen, tasa-arvoinen, suhteellisesti arvoja tulkitseva, yhteiskunnallisesti arvostettu, moderni ja ekumeeninen. Niinpä haureus, avioerot, homoseksualismi, rahanahneus, nettiporno yms lisääntyvät. Mutta eivät vain nämä. Seksuaalisynnit johtavat seuraavassa vaiheessa kovasydämisyyteen, riitelyyn, vihaan ja koston kierteeseen. Mikään ei tulevaisuudessa erota kristittyä ja ei-kristittyä toisistaan. Näin evankeliumia ei pystytä julistamaan, koska suola on menettänyt makunsa. Kun kuolema kohtaa tai Jeesus tulee takaisin, Hän hylkää synnissä elävät ja taivas sulkeutuu. On paljon kristittyjä, jotka eivät pelastu. Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista, sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen ja monet menevät siitä portista sisään. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja harvat löytävät sen!” Matt 7:13,14

SUOSITUKSET

Suosittelen, että seurakuntien pastorit saarnaisivat Raamattua mahdollisimman Kristus-keskeisesti, monipuolisesti ja laajasti, jotta ihmisten Raamatun tuntemus lisääntyisi. Raamattutunteja olisi lisättävä. Ihmisten itsensä tulisi lukea säännöllisesti Jumalan sanaa, sekä Vanhaa, että Uutta Testamenttia, jotta heille tulisi hyvä käsitys siitä, mikä on kristillistä ja mikä ei.

Jumalan siunausta!

Raimo Huotelin

Puh 050 5667227

raimo.huotelin@gmail.com